- Tämä tapahtuma on mennyt.
Emilia Lajunen, Vainaan perua: Satavuotinen sakka
19.9.2023 @ 18:00 - 19:00
10€Vainaan perua: Satavuotinen sakka -levynjulkaisukiertue
Emilia Lajunen & Eero Grundström
Vainaan perua: Satavuotinen sakka nostaa arkistohaudoista kylällisen riivattuja pelimanneja. Heidän ikivanhaan ulottuva tekijyytensä yhdistyy Emilia Lajusen omaan ilmaisuun, jonka sähköistää Eero Grundström, Lajusen soittokumppani kahden vuosikymmenen ajalta.
Levyn otsikon kaksi sävelmää on tallennettu menneiltä pelimanneilta, Jalmari Siiriäiseltä ja Juho Laitilalta. Vainaiden perua on se kansanmusiikin satavuotinen sakka, joka säilyy pohjalla, vaikka uudet esittäjät synnyttävät vanhasta yhä uutta. Kansanmusiikin kerrostumat, arkistoihin kerätyt persoonalliset soittotyylit, tarinat ja kohtalot – kaikki se merkitsee.
Levyn musiikki liittyy Emilia Lajusen taiteelliseen tohtoritutkintoon, jota hän on tehnyt Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Musiikillisen tutkimuksen materiaali on äänityksessä muuttunut ja kasvanut, mutta keskeistä on ollut demonstroida liikkeen ja tanssin vaikutusta musiikkiin. Liike tuntuu, tyynnyttää, kiihdyttää, yhdistää ja siksi kuuluu.

Ennen elettiin hitaasti ja haltioiduttiin hiljaa. Siihen maailmaan kurkottaa tämä musiikki, mutta välissä on kadonneita tarinoita ja vuosisatoja. Siksi musiikille pitää antaa mielikuvitusta ja ennen kaikkea aikaa.
17.9. Kulttuuritalo Kimara, klo 14, Keuruu
19.9. Wille – Olohuone ja keittiö, klo 18, Äänekoskentie 311,
44100 Äänekoski
20.9. Palokan Pelimannitalo, klo 18 (väliaikatarjoilu), Palokka
21.9. Pyhäjoen lukion auditorio, klo 19, Pyhäjoki
22.9. Koululaiskonsertteja
23.9. Tervamäen kappeli, klo 19, Suovanlahti, Viitasaari