Me olemme ihastuttava ja tunnelmallinen ravintola-kahvila Äänekosken kauneimmassa puutalossa aivan keskustassa. Olemme auki loppuviikon iltaravintolana, jolloin tarjolla a la carte -listaherkut. Lisäksi lauantaisin suosittu Willen wohvelibuffet. Juhlapäivinä, kuten vappuna ja äitienpäivänä ihanat kattaukset. Wille on myös hyvä kokoontumispaikka kokouksiin ja koulutustilaisuuksiin. Kysy tarjousta!

Ja kesällä meillä on kaupungin aurinkoisin terassi!

Tervetuloa läheltä ja kauempaa!

 

”Ihana paikka, kodikas miljöö, herkkuja monenlaiseen makuun, ystävällinen palvelu ja henkilökunta.”

”Aivan törkeän hyvä fish and ships eikä jälkkärivohveli hävinnyt sille yhtään.”

”Kyllä oli mahtavaa ja ruoka, ah, niin hyvää. Ja mikä parasta, siellä saa mustikkakukkoa, joten ostin kotiinkin.”

”Loistava ruoka, rento ja ystävällinen palvelu. Kuuluisat vohvelit olivat maineensa veroisia. Wille sopii lapsiperheillekin. Tuntui kuin olisi käynyt pikalomalla kauempana. Suositellaan lämpimästi ja tullaan toistekin!”

Wille on saanut nimensä talon rakennuttajan, Wilhelm ”Wille” Rutasen mukaan. Rutanen tunnettiin sivistysmyönteisenä kauppiaana, joka oli uuttera kotiseutunsa kehittäjä. 1890-luvulla rakennettu talo on monin tavoin liittynyt Äänekosken kunnan toimintaan ja on tullut tunnetuksi mm. Kuntalana, huonekalukauppana ja  kaupungin museona.

 

Wille – Olohuone ja keittiö,

Äänekoskentie 311, 44100 Äänekoski

p. 041-502 0806

Löydät meidät Facebookista ja Instagramista

 

wille-koko1

 


Viihtyisällä ja tilavalla terassilla voi nauttia auringon lämmöstä ja puistonäkymästä